Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lempeä kastike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lempeä kastike. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. joulukuuta 2012

KIRJOLOHTA LEMPEÄLLÄ CHILIKASTIKKEELLA






4 hlö:lle

AINEKSET:

1 iso kirjolohifilee
1 - 2 tl hienoa merisuolaa
1 rkl sokeria
voita ja rypsiöljyä paistamiseen
KASTIKE:
n. 500 g porkkanoita kuorittuina ja paloiteltuina n. 2 cm:n paloiksi
2 keskikokoista punasipulia pilkottuna neljään osaan
1 rkl hienoa merisuolaa
n. 50 g voita
n. 1 dl kermaa
2 rkl Tannisen Chilinen Lempeää chilikastiketta
1 rkl silputtua ruohosipulia
Perunoita keitettynä tai paistettuna - oman maun mukaan
Tannisen Chilinen Punajuurihilloketta
Tilliä annoksen koristeluun

VALMISTUS:

Pese ja pilko porkkanat sekä sipulit ja laita ne kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsiksi.
Valuta keitinvesi niin että pieni tilkka jää jäljelle. Laita porkkanat, sipulit ja pieni keitinvesitilkka tehosekoittimeen. Lisää voi sekä chilikastike ja pyöräytä massa tasaiseksi. Laita kermaa siten että kastikkeesta tulee sopivan paksuista ja lisää ruohosipuli. Siirrä kastike kattilaan ja pidä se kuumana. 

Mausta kirjolohifilee suolalla ja sokerilla n. 15 - 30 min. ennen paistoa. Paloittele filee sopiviksi annospaloiksi ja paista voi-rypsiöljyseoksessa sopivan mediumiksi.

NAURISSOSEKEITTO CHILIRAEJUUSTOLLA




4 hlö:lle

AINEKSET:

SOSEKEITTO:
1 kg naurista
2 isoa hopeasipulia
4 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
hyppysellinen valkopippuria
1 rkl Tannisen Chilinen Lempeää kastiketta
iso nokare voita
1 - 1,5 dl kermaa

CHILIRAEJUUSTO:
2 dl raejuustoa
0,5 dl Tannisen Chilinen Paprikasalaattikastiketta
1 tl kuivattua minttua tai 1/2 nippua tuoretta minttua

VALMISTUS:

Sekoita chiliraejuuston ainekset ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi. 

Laita reilusti vettä kattilaan ja lisää kiehuvaan veteen paloitellut nauriit. Keitä n. 15 minuuttia ja lisää paloitellut sipulit. Keitä kunnes nauriit ovat kypsiä. Valuta kaikki vesi pois ja laita nauriit, sipulit, mausteet sekä voi tehosekoittimeen ja soseuta maksimiteholla. Lisää  samalla kermaa niin että keitosta tulee sopivan sakeaa.  

Valuta chiliraejuusto. Annostele keitto lautasille ja lisää päälle chiliraejuustoa. Koristele pienellä määrällä esim. minttua ja herkuttele keitto lämpimänä.

CHILIN YSTÄVÄN PIKKUPIZZAT




24 kpl

POHJA
4 dl vettä
2 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
8 rkl öljyä
10 dl vehnäjauhoja

TOMAATTIKASTIKE
2 purkkia valkosipulitomaattimurskaa
1 plo Tannisen Chilinen Tulista Ketsuppia (tai jos teet näitä lapsille, laita Tannisen Chilinen Ketsuppia)
Oreganoa maun mukaan


TÄYTE 1
400 g naudan jauhelihaa paistettuna
Jauhelihan mausteeksi grillimaustetta, aromisuolaa ja
Tannisen Chilinen Savustettua kastiketta (n. 1/2 prk:a)
1  valkosipuli pieneksi pilkottuna ja kuullotettuna
Aurajuustomurua tai mozzarellapaloja

TÄYTE 2
400 g Tonnikalaa tai savulohta paloina
1 rasia (200 g) Jättikatkaravun pyrstöjä
3 - 6 rkl Tannisen Chilinen Lempeää kastiketta kalaan sekoitettuna

1  valkosipuli pieneksi pilkottuna ja kuullotettuna

PÄÄLLE
Mozzarellaraastetta (runsaasti)

VALMISTUS:

Lämmitä vesi ja lisää pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Lisää suola, jauhot ja öljy. Anna taikinan kohota noin 10 minuuttia.

Pyörittele taikinasta pieniä palleroita ja painele niistä halkaisijaltaan noin 10 cm kokoisia pyöreitä levyjä. Lisää tomaattikastike, täytteet ja juustoraaste.

Paista uunissa 250 °C:ssa 15 minuuttia.
Herkuttele kotona, retkellä tai ota vaikka evääksi töihin!

CHILITORTILLA




4 hlö:lle

AINEKSET:

8 maissitortillakuorta

GUACAMOLE
2 avocadon hedelmäliha
2 rkl Tannisen Chilinen Punasipulia
1 keskikokoinen tomaatti
1/4 tl suolaa
1/4 tl sitruunankuorta

VALKOSIPULI-CHILIKASTIKE
4 - 6 valkosipulin kynttä
1 iso banaanisalottisipuli
2 rkl Tannisen Chilinen Lempeää kastiketta
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
2 dl turkkilaista jogurttia

SALSA
1 punasipuli
1 ramiropaprika
1 iso tomaatti
1 omena 
2 valkosipulin kynttä
4 rkl Tannisen Chilinen Paprikasalaattikastiketta
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä

JAUHELIHATÄYTE
600 g jauhelihaa
voita ja rypsiöljyä paistamiseen
1/2 tl mustaa pippuria
1 tl suolaa
1/2 dl Tannisen Chilinen ketsuppia

VIHANNEKSIA PILKOTTUINA OMAN MAUN MUKAAN

VALMISTUS:

Sekoita Guacamolen ainekset sauvasekoittimella ja laita jääkaappiin tekeytymään.
Pilko sipulit ja sekoita valkosipuli-chilikastikkeen ainekset keskenään. Laita jääkaappiin maustumaan.
Paloittele salsan ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Laita jääkaappiin.
Paista ja mausta jauheliha sekä pidä se lämpimänä.
Laita kaikki kastikkeet, vihannekset sekä jauheliha tarjoiluastioihin.
Lämmitä tortillakuoret muovipussissa mikrossa n. 20 - 40 sekuntia. Kääräiset tortillat ja nauti.