maanantai 24. kesäkuuta 2013

OLUTMARINOIDUT BIISONIVARTAAT





4 hlö:lle

AINEKSET:

n. 400 g biisonin tai naudan ulkofileetä isoina kuutioina
MARINADI:
1 dl rypsiöljyä
1/2 prk Tannisen Chilinen Savustettua valkosipulihilloketta
1 rkl savusuolaa tai hienoa merisuolaa
1 rkl sokeria
1 dl olutta (isännän - tai emännän - maun mukaan)
PERUNAVARTAAT:
Edellisenä päivänä runsaasti suolatussa vedessä keitettyjä uusia perunoita
Kesäsipuleita
Paprikaa
DIPPIKASTIKE:
2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 prk Tannisen Chilinen Savustettua valkosipulihilloketta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
salaattia oman maun mukaan

VALMISTUS:

Sekoita marinadi ja marinoi lihoja siinä joko n. 2 tuntia huoneen lämmössä tai yön yli jääkaapissa. Mikäli marinoit jääkaapissa, muista ottaa liha ajoissa lämpiämään, jotta se on grillatessa huoneen lämpöistä.
Sekoita dippikastikkeen ainekset ja laita kastike kylmään. Valmista peruna- ja lihavartaat.
Säästä lihojen marinadikastike ja valele sekä liha- että perunavartaita sillä grillaamisen aikana.
Grillaa lihojen pinnat kiinni ensin kovalla lämmöllä ja jatka grillaamista hieman pienemmällä lämmöllä.
Asettele lautaselle ja nauti välittömästi. 


lauantai 13. huhtikuuta 2013

SUKLAALIMEPOSSUA JA VALOKOSIPULISUKLAAKASTIKETTA





4 hlö:lle

AINEKSET:

n. 1 kg porsaan ulkofileetä
1 - 2 tl suolaa

MARINADI:
1 limen kuori raastettuna
1 limen mehu puristettuna
1/2 - 1 dl Tannisen Chilinen Suklaakastiketta
1 dl Golden Cap Lemon Soda siideriä
1/2 tl mustapippuria
2 rkl sokeria

KASTIKE:
20 valkosipulin kynttä kuorittuna
3 rkl rypsiöljyä
2 dl Tannisen Chilinen Suklaakastiketta
1 tl suolaa

Perunat oman maun mukaan valmistettuina
Koristeluun 1 limen kuori raastittuna

VALMISTUS:

Kalvota liha ja leikkaa se 8 palaan. Nuiji lihan rakenne kevyesti rikki. Sekoita marinadin ainekset ja laita lihat marinoitumaan jääkaappiin yön yli tai vähintään neljäksi tunniksi.
Laita valkosipulin kynnet ja öljy pannuun miedolle lämmölle n. 20 minuutiksi. Lisää Suklaakastike ja suola ja anna hautua n. 10 minuuttia.
Grillaa huoneenlämpöiset lihat kuumalla grillillä n. 2 - 3 minuuttia per puoli. Suolaa lihat kääntämisen jälkeen.
Asettele annos lautaselle ja nauti kuivan, hapokkaan ja sitruksisen valkoviinin kanssa - tai vaikka sen Lemon Soda siiderin kera.  Päivän viinivalintamme oli saksalainen NEISS Pinot Grigio Trocken, vuosi 2012. 


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

KARITSAN KAREET MASCARPONEVAAHDOLLA





Perinteinen pääsiäisherkku lammas valmistuu myös helposti ja vaivattomasti - mutta kuitenkin maukkaan vastustamattomaksi!

4 hlö:lle

AINEKSET:

KARITSA:
n. 1 1/2 - 2 kg karitsan karetta
2 rkl suolaa
4 rkl Tannisen Chilinen Savustettua kastiketta

MASCARPONEVAAHTO:
200 g mascarponejuustoa
5 valkosipulinkynttä
1 rkl Tannisen Chilinen Lempeää kastiketta
1 tl suolaa
3 rkl vaaleaa siirappia
1/2 nippua tuoretta minttua

RIISI:
villiriisiä tai vastaavaa 4 henkilölle
1 rkl suolaa
1 dl Tannisen Chilinen Paprikasalaattikastiketta

VALMISTUS:

Levitä karitsan pintaan Savuchilikastike ja suola. Anna maustua huoneenlämmössä puoli tuntia.
Grillaa karitsan pinta kiinni ja siirrä uuniin n. 180
⁰C 10 - 15 minuutiksi, kunnes karitsa on rosé.
Keitä riisi ohjeen mukaan, valuta kuivaksi ja lisää Paprikasalaattikastike.
Sekoita mikserissä mascarponevaahdon ainekset ja laita jääkaappiin.
Asettele riisi ja karitsan kareet annoksiksi lautasille, pursota annokseen mascarponevaahtoa ja koristele esimerkiksi mintulla tai minttuöljyllä. 


PEKONINEN CHILIPORKKANAKEITTO




Tämä pehmeän täyteläinen keitto sopii mitä parhaiten pääsiäispöydän alkupalaksi tai ulkoilupäivän lämpöiseksi lounaaksi.

4 hlö:lle

AINEKSET:

6 porkkanaa
5 - 8 retiisiä
3 valkosipulinkynttä
2 sipulia
500 g pekonia
1 dl turkkilaista jogurttia
2 tl Tannisen Chilinen Vahvaa Chilikastiketta
1 tl suolaa

VALMISTUS:

Laita pekoni pannulle miedolle lämmölle.
Keitä porkkanat, retiisit, valkosipulit ja sipulit kypsäksi suolatussa vedessä.
Ota 2/3 pekonista pois pannulta ja paista loput tumman rapeiksi. Ota tummat pekonit pannulta talouspaperin päälle kuivumaan. Rouhi pekoni.
Laita kaikki aineet (paitsi tummat pekonit) tehosekoittimeen ja kuohkeuta reilusti. Siirrä keitto takaisin kattilaan, lämmitä ja annostele lautasille juuri ennen tarjoilua. Koristele tummalla pekonirouheella. 


lauantai 9. maaliskuuta 2013

LOHTA RIISI-SIPULIPEDILLÄ





4 hlö:lle

AINEKSET:

KALA:
Iso lohifile
2 rkl Tannisen Chilinen Savustettua kastiketta
2 tl suolaa
1 rkl sokeria

RIISI:
Basmatiriisiä
2 paprikaa
2 sipulia
tilkka öljyä
1 dl Tannisen Chilinen Paprikasalaattikastiketta
1 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria

Koristeeksi rucolaa tai jotain vihreää tuoreyrttiä. 

VALMISTUS:

Valele mausteet kalafileen pintaan ja laita uuniin 200 ⁰C n. 20 min.
Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta kuivaksi.
Kuullota paprikat ja sipulit pannulla n. 5 min. Sekoita riisi ja paprika-sipuliseos keskenään ja mausta paprikasalaattikastikkeella, suolalla ja valkopippurilla. Kuumenna seos ja asettele lautasille. Aseta kala riisi-sipulipedin päälle ja koristele esim. rucolalla tai yrteillä.